Olen koko viikonlopun ihan täpinöissäni tehnyt äitienpäiväkortteja. Ja tässäpä niitä sitten olisi näytille:

Tämä ensimmäinen on tilaustyö. Entinen työkaverini pyysi tehdä omalle äidilleen kortin ja kuvassa täytyi olla kaksi siiliä. Kortti on keltainen ja kultainen, nämä ovat saajan lempi värit. Minulle taas nämä värit ovat korteissa hieman vieraampia, kun en itse henk.kohtasesti näistä oikein välitä, mutta tämmöinen tuli:

 MYYTY

Perjantaina kävin Sinellin isossa myymälässä ja sieltä mukaan lähti tuo "äidille" leimasin. Muutakin tuli mukaan. Ainoa miinus puoli tällä reissussa oli seura. Seuraavalla kerralla valitsen paremmin seurani, jos jonkun mukaan lähden tai joku minun mukaan lähtee!!! Ja niin,näin sinellissä myös Taavan, mutta en itse kiireiltäni ehtinyt edes moikkaamaan.

Tämä seuraava, hyvin energinen ja iloinen lehmä sammakon kera pääsee koristamaan oman äitini päivää:

Kortin nurkissa olevat kukkaset on Sinellistä hankittuja.

Seuraavat kortit on ihan ajateltu myyntiin. Vien kortteja tulevaan työpaikkaan huomenna valmiiksi myyntiin, jos vaikka saisin jotain myytyäkin. =)

Seuraavissa korteissa on pieni runonpätkä, joka on:

"Äidit luotiin,

jotta enkeleilläkin

olisi mahdollisuus

vapaapäiviin."